Gambataiteilija ja sellisti Varpu Haavisto
esiintyy sekä soolo-ohjelmin että erilaisissa tilanteen mukaan räätälöidyissä kokoonpanoissa. Hänen suunnittelemiaan viimeaikaisia ohjelmia ovat mm.
- Päivän iltahämärä – Shakespearen sonetteja ja Tobias Humen gambasooloja
Ohjelmassa mukana näyttelijä Jussi Lehtonen
Kapteeni Tobias Humen, Ruotsin ja Venäjän armeijoissa taistelleen ammattisotilaan, gambistin ja säveltäjän, ja Shakespearen elämät kohtasivat Lontoon piireissä 1600-luvun alussa. Hume omisti ensimmäisen lyyragamballe julkaistun kirjansa Musicall Humors (1605) William Herbertille, Pembroken kolmannelle jaarlille, joka oli tunnettu taiteiden mesenaatti. Hän oli luultavasti sama W.H., jolle Shakespeare hiukan salaperäisesti omisti sonettinsa (1609).
Sonettien ja musiikin vuoropuhelu avaa näkymiä rakkauteen, mustasukkaisuuteen, ajan ehdottomaan kulumiseen ja vanhenemiseen.
- Syvyydestä, kirkkaudesta – psalmeja ja J. de Sainte-Colomben soolomusiikkia gamballe Ohjelmassa on lausujana Reijo Vähälä
Jean de Sainte-Colombe oli 1600-luvun suuri gambisti, jota aikalaiset kutsuivat ”aikamme Orfeukseksi” ja joka koulutti suuren joukon seuraavan polven mestarisoittajia. Hän on mystinen hahmo, jonka elämästä tiedetään hyvin vähän. Suuri osa hänen teoksistaan on ollut kateissa, mutta vuonna 1992 löydettiin Ranskasta Tournus’n pikkukaupungista käsikirjoituskokoelma hänen soolomusiikkiaan gamballe. ”Pyhän kyyhkysen” (=sainte colombe) mietiskelevä ja jotenkin tästä maailmasta irtautuva musiikki sopii psalmien teksteihin, yksinäinen gamba on kuin psalmien tekstejä mietiskelemään pysähtyvä sielu.
- Katoavan aikakauden ääniä – rokokoon musiikkia gamboille ja fortepianolle
Mukana gambisti Mikko Perkola ja pianisti Eero Manninen
Rokokoon musiikin keveys ja elämänilo tulevat ihanasti esiin 1700-luvun loppupuolen gambamusiikissa. Gambat ja fortepiano luovat yhdessä mainion ilmavan sointimaailman, jonka värit ja pehmeys tuovat mieleen rokokoon maalaustaiteen. Ohjelman säveltäjiä ovat C.P.E.Bach, C.Schaffrath, J.Haydn, J.Graun.
- J.S.Bachin gambasonaatit ja musiikkia Anna Magdalena Bachin nuottikirjasta
Ohjelmassa mukana urkuri Markus Malmgren ja luutisti Eero Palviainen
Bachin gambasonaatit ovat paljon soitettua musiikkia. Tässä etsitään kuitenkin uutta näkökulmaa: virtuoosisuuden korostamisen sijaan nostetaan esiin näistä polyfonisista triosonaateista kolmen äänen vuoropuhelu. Tämän tähden sonaatit myös soitetaan kolmen soittajan kokoonpanolla. Oman lisänsä keskusteluun tuovat Anna Magdalena Bachin nuottivihosta otetut pienet kappaleet, joista löytyy aivan kuin ituina gambasonaattien pitkälle kehittelemiä aiheita.
Ohjelma äänitettiin Espoon tuomiokirkossa keväällä 2006, ja äänite ilmestyy lähiaikoina.
- Mestarin haudalla – Pääsiäisaiheista musiikkia gamballe ja cembalolle
Cembalistina Miklos Spanyi
Ohjelma Hetan musiikkipäiville pääsiäislauantaina 2007. Opetuslasten surua Mestarin haudalla heijastavat ohjelmassa Tombeaut (tombeau = hauta). Ohjelman kahdessa suuressa Tombeaussa, Marin Marais’n Tombeau pour Mr de Sainte Colombe ja nuoremman Sainte Colomben isänsä muistoksi kirjoitamassa Tombeau’ssa, molemmat säveltäjä-gambistit ilmaisevat syvän surunsa ja jättävät jäähyväisensä opettajansa ja isänsä haudalla.
- Muotokuvia 1700-luvun Ranskasta
Paraisten urkupäiville 2008 suunniteltu ohjelma, jossa mukana ovat viulisti Antti Tikkanen ja cembalisti Assi Karttunen.
Ohjelma alkaa J.-P. Rameaun Pantomiimilla, ja sen jälkeen ikään kuin pantomiimeina astuu esiin kokonainen muotokuvagalleria 1700-luvun tyyppejä – tunnettujen taiteilijoiden lisäksi joukko humoristisia ja värikkäitä hahmoja, mm. «pökkelö Vilhelm», «juoruilija», «haaveilija», «kana»...Lopuksi soitamme kaikille näille ammoin hävinneille persoonille Pariisin Pyhän Genovevan kirkon kelloja. Esitys on 24.6.2008 klo 21 Paraisilla Kuitian linnassa.