OHJELMA

Henry Purcell (1659-1695): Music for a while
näytelmästä Oidipus, 1679
sanat John Dryden (1631-1700) & Nathaniel Lee (1653-1692)

Henry Purcell: If music be the food of love
kokoelmasta Orpheus Britannicus I, 1698
sanat Henry Heveningham (1651-1700)

John Dowland (1563-1626): What if I never speed
kokoelmasta The Third and Last Booke of Songes, 1603
sanat tuntematon

John Dowland: Can she excuse my wrongs
kokoelmasta The First Booke of Songes, 1597
sanat Robert Devereux, 2nd Earl of Essex (1565-1601)

Henry Purcell: Ah! Belinda
oopperasta Dido ja Aeneas, 1689
sanat Nahum Tate (1652-1715)

Henry Purcell: O Solitude
kokoelmasta Comes Amoris, 1687
sanat Antoine Girard de Saint-Amant (1594-1661)
engl. käännös Katherine Philips (1631-1664)

John Dowland: Flow my tears
kokoelmasta The Second Booke of Songes, 1600
sanat tuntematon

John Dowland: Shall I sue
kokoelmasta The Second Booke of Songes, 1600
sanat tuntematon

John Dowland: A Shepherd in a shade
kokoelmasta The Second Booke of Songes, 1600
sanat tuntematon

VÄLIAIKA

John Dowland: Disdain me still
kokoelmasta A Pilgrimes Solace, 1612
sanat William Herbert, 3rd Earl of Pembroke (1580-1630)

John Dowland: Come again
kokoelmasta The First Booke of Songes, 1597
sanat tuntematon

Henry Purcell: The sparrow and the gentle dove
vihkiäisoodista ”From hardy climes and dangerous toils of war”, 1683
sanat tuntematon

Thomas Campion (1567-1620): So quick, so hot, so mad
kokoelmasta The Third Booke of Ayres, 1617
sanat Thomas Campion

John Dowland: Come heavy sleep
kokoelmasta The First Booke of Songes, 1597
sanat tuntematon

Robert Johnson (n.1583-1633): Care-charming sleep
näytelmästä Valentinianus, n.1610-14
sanat John Fletcher (1579-1625)

William Webb (n.1600-1657): Powerful Morpheus
kokoelmasta ”John Gamble, his booke”, 1659
sanat tuntematon

____________________

OHJELMASTA

The Slings & Arrows of Ophelia’s Fortune -ohjelma koostuu englantilaisista varhaisbarokin luuttulauluista, joissa elämän kirjo onnenhetkineen ja kolhuineen soi Henry Purcellin, John Dowlandin ja heidän aikalaistensa lumoavin sävelin. Konsertin nimi viittaa William Shakespearen Hamletin kuuluisaan yksinpuheluun, jossa prinssi Hamlet pohtii, suostuako kestämään onnettaren karut iskut ja nuolet, jotka tuntuvat häntä piinaavan (”The slings and arrows of outrageous fortune”). Luuttulauluduo Ophelian nimi niin ikään viittaa Shakespearen Hamletin Opheliaan, joka näytelmässä kokee surullisen kohtalon. Shakespeare-viittaukset istuvat Ophelian taiteentekoon luontevasti, sillä yhtyeen ydinosaamisaluetta ovat englantilaiset luuttulaulut, joiden kukoistuskausi ulottui Shakespearen ajan molemmin puolin.

John Dowland, jonka musiikki soi konserttiohjelman runkona, oli Shakespearen aikalainen, ja toimi oman alansa arvostettuna ammattilaisena Lontoossa samaan aikaan tämän kanssa. Dowland, jota kutsutaan myös melankolian mestariksi, on elementissään kuvatessaan ihmisen vastoinkäymisiä aina syvästä murheesta raivon partaalle. Toisaalta hänen luuttulauluistaan löytyy myös lohtua tuovaa hellyyttä, joka soi konserttiohjelmassa suvantoina. Dowlandin ja Shakespearen aikalaiset Thomas Campian ja Robert Johnson ja näitä hieman myöhäisempi William Webb tuovat ohjelmaan sekä vauhtia, joka resonoi elämän hullua riemua, että levollisuutta, joka johdattaa kovia kokeneen ihmisen unen lepoon. Kaikkia mainittuja myöhemmin elänyt Henry Purcell on Ophelian suuri suosikki Dowlandin ohella. Vain 36-vuotiaaksi elänyt Purcell ehti elämänsä aikana säveltää monia toistaan sykähdyttävämpiä musiikillisia helmiä, jotka tässäkin konserttiohjelmassa kuljettavat elämän monia puolia kokevaa ihmisolentoa varjojen ja valon halki.

Sanna käyttää laulaessaan original pronunciationia eli alkuperäisääntämistä. Laulujen kieli on englantia, joka 1500-luvun lopulta 1600-luvun lopulle koki valtavia muutoksia lausumisen, etenkin vokaalien lausumisen, suhteen. Varhaisemmissa Dowlandin, Campianin ja Johnsonin lauluissa englanti kuulostaa melko erilaiselta verrattuna myöhäisempien Webbin ja Purcellin englantiin. Suurin ero nykykorvalle lienee r-kirjaimen lausunta, joka myöhäiselisabetiaanisena aikana pyöräytettiin pehmeästi, mutta 1600-luvun loppua kohden alettiin lausua selkeästi, kuten esim. suomen kielessä.

____________________

Sanna Kola on vanhaan musiikkiin erikoistunut mezzosopraano ja laulupedagogi, joka opettaa laulua yksityisesti ja johtaa useita kuoroja. Hän on toiminut solistitehtävissä Turun, Tampereen, Kymenlaakson ja Keski-Suomen alueella, ja laulanut lukuisissa ammattilaiskokoonpanoissa, mm. Savonlinnan oopperajuhlakuoro, Kuninkaantien muusikot, Key Ensemble, Cantus Alaudae ja keskiaikainen lauluyhtye Cavalier.

Laulajana Kola kokee olevansa ensisijaisesti tarinankertoja – musiikin aikakaudesta riippumatta – mutta erityisesti vanhan musiikin kohdalla hän tuntee aina saapuvansa kotiin. Hän kuuluu Turun Vanha Musiikki ry:n perustajajäseniin, ja toimii tällä hetkellä seuran puheenjohtajana.

Kun Tuomas Kourula oli lapsi, hänen isänsä toi kotiin vanhan seitsenkielisen kitaran, jonka kumahtavan mystinen sointi jätti poikaan lähtemättömän jäljen. Siitä lähtien on näppäiltyjen kielten värähtely johdatellut hänen tietään musiikissa. Kourula on erikoistunut vanhan musiikin näppäilysoittimiin, luuttuihin, teorbiin ja barokkikitaraan. Hän on mukana useissa vanhan musiikin yhtyeissä. Konsertoinnin lisäksi hän opettaa Turun konservatoriolla ja tekee vanhan musiikin videotuotantoja.

Vanha musiikki on Kourulalle kuin liekki yöperhoselle: ympäröivässä pimeydessä se vetää vastustamattomasti puoleensa ja vie salaiseen maailmaan, osaksi ihmiskunnan yhteistä alitajuntaa. Renessanssin ja barokin ajan taide, sen kulttuuritausta ja maailmankatsomus ovat hänelle kuin paluu unohtuneeseen, mutta tuttuun kotimaahan.

____________________

KÄÄNNÖKSET

Henry Purcell: Music for a while

Music for a while
Shall all your cares beguile.
Wond’ring how your pains were eas’d
And disdaining to be pleas’d
Till Alecto free the dead
From their eternal band,
Till the snakes drop from her head,
And the whip from out her hand.
Music for a while
Shall all your cares beguile.

Musiikki hälventää hetkeksi kaikki huolesi;
se mietiskelee pyyteettömästi
kuinka helpottaa kärsimyksiäsi
kunnes Alecto* vapauttaa kuolleet
heidän ikuisista kahleistaan,
kunnes käärmeet tipahtavat hänen päästään
ja ruoska hänen kädestään.
Musiikki hälventää hetkeksi kaikki huolesi.
*Alecto on yksi raivottarista antiikin Kreikan tarustossa

 

Henry Purcell: If music be the food of love

If music be the food of love,
Sing on till I am fill’d with joy;
For then my list’ning soul you move
To pleasures that can never cloy.
Your eyes, your mien, your tongue declare
That you are music ev’rywhere.

Pleasures invade both eye and ear,
So fierce the transports are, they wound,
And all my senses feasted are,
Tho’ yet the treat is only sound,
Sure I must perish by your charms,
Unless you save me in your arms.

Jos musiikki on rakkauden ruokaa,
laula kunnes olen tulvillani iloa!
Liikutat sieluni mielihyvään, joka ei ikinä kyllästytä.
Silmäsi, olemuksesi ja kielesi julistavat,
että olet silkkaa musiikkia.

Niin hurjat mielihyvän hyöyt vyöryvät aisteihini,
että ne suorastaan tekevät kipeää,
vaikka niiden lähde on vain ääni.
Menehdyn sulojesi tähden,
ellet pelasta minua käsivarsillesi!

 

John Dowland: What if I never speed

What if I never speed?
Shall I straight yield to despair,
And still on sorrow feed
That can no loss repair?
Or shall I change my love?
For I find power to depart,
And in my reason prove
I can command my heart.
But if she will pity my desire
and my love requite,
Then ever shall she live my dear delight.
Come, while I have a heart to desire thee,
Come, for either I will love or admire thee.

Oft have I dreamed of joy,
Yet I never felt the sweet;
But, tired with annoy,
My griefs each other greet.
Oft have I left my hope
As a wretch by Fate forlorn;
But Love aims at one scope,
And, lost, will still return.
He that once loves with a true desire
never can depart,
For Cupid is the king of every heart.
Come, while I have a heart to desire thee,
Come, for either I will love or admire thee.

Mitä jos en menesty rakkaudessa?
Antaudunko epätoivolle
ja ruokin itseäni surulla,
joka ei korvaa menetystä?
Vai muuttaisinko rakkauteni kohdetta?
Sillä löydän itsestäni voimaa irrottautua
ja voin järkeilemällä todistaa
pystyväni hallitsemaan sydäntäni.
Mutta jos hän säälii kaipuutani
ja vastaa rakkauteeni,
tulee hän ikuisesti olemaan rakkaani.
Tule, kun vielä kaipaan sinua.
Tule, joko rakastan tai kaukaa ihailen sinua.

Olen usein unelmoinut onnesta,
en vain ole koskaan tuntenut sen suloisuutta;
sen sijaan väsyneenä harmista
mieleni on tulvillaan murheita.
Usein olen hylännyt toivoni
lohduttoman kohtaloni kolhimana.
Mutta Rakkaus tähtää vain yhteen kohteeseen
ja hävinneenäkin sitä yhä piirittää.
Joka rakastaa aidon kaipauksen kera,
ei voi koskaan irrottautua,
sillä Amor on joka sydämen valtias.
Tule, kun vielä kaipaan sinua.
Tule, sillä joko rakastan tai kaukaa ihailen sinua.

 

John Dowland: Can she excuse my wrongs

Can she excuse my wrongs with Virtue’s cloak?
Shall I call her good when she proves unkind?
Are those clear fires which vanish into smoke?
Must I praise the leaves where no fruit I find?
No no: where shadows do for bodies stand
Thou may’st be abus’d if thy sight be dim
Cold love is like to words written on sand
Or to bubbles which on the water swim
Wilt thou be thus abused still
Seeing that she will right thee never?
If thou canst not o’ercome her will
Thy love will be thus fruitless ever.

Was I so base, that I might not aspire
Unto those high joys which she holds from me?
As they are high, so high is my desire:
If she this deny, what can granted be?
If she will yeld to that which reason is
It is Reason’s will that Love should be just
Dear make me happy still by granting this
Or cut off delays if that I die must.
Better a thousand times to die
Than for to live thus still tormented:
Dear, but remember it was I
Who for thy sake did die contended.

Antaisiko hän minulle anteeksi,
ja ylistäisinkö häntä kaikesta huolimatta?
Onko minun tyydyttävä häviäviin ja surkeisiin huomionosoituksiin?
Kylmä rakkaus on häviäväistä.
Jäädäkö edelleen odottamaan suosiota,
jota ei koskaan tule?

Enkö kelvannut noihin yleviin iloihin?
Jos kohtuus saisi päättää,
rakkaus olisi oikeudenmukaista.
Tee minut onnelliseksi, rakas,
tai ota henkeni jos sinun täytyy.
Sillä on parempi kuolla tuhannesti kuin kärsiä näin.
Sinun tähtesi kuolen onnellisena.

 

Henry Purcell: Ah! Belinda

Ah! Belinda,
I am pressed with torment not to be expressed.
Peace and I are strangers grown.
I languish till my grief is known
Yet would not have it guessed.

Ah, Belinda!
Minua painaa tuska, jota en voi ilmaista.
Olen vieraantunut rauhasta.
Riudun kunnes kaikki tietävät murheestani
vaikken haluaisi sitä arvattavan.

 

Henry Purcell: O Solitude

O solitude, my sweetest choice,
Places devoted to the night,
Remote from tumult and from noise,
How ye my restless thoughts delight!

O heav’ns! what content is mine
To see those trees, which have appear’d
From the nativity of time,
And which all ages have rever’d,
To look today as fresh and green
As when their beauties first were seen.

Oh, how agreeable a sight
These hanging mountains do appear,
Which th’ unhappy would invite
To finish all their sorrows here,
When their hard fate makes them endure
Such woes as only death can cure.

Oh, how I solitude adore!
That element of noblest wit,
Where I have learned Apollo’s lore,
Without the pains to study it.

For thy sake I in love am grown
With what thy fancy does pursue;
But when I think upon my own,
I hate it for that reason too,
Because it needs must hinder me
From seeing and from serving thee.

O solitude, oh, how I solitude adore!

Oi yksinolo, mitä suloisin valintani,
yölle omistetut paikat
kaukana myllerryksestä ja melusta,
miten ilahdutattekaan levottomia ajatuksiani!

Oi Taivas, kuinka tyytyväisenä katson
noita puita, jotka ovat aikojen alusta kasvaneet,
ja joita kaikkina aikoina on vaalittu,
niin että ne näyttävät nyt yhtä viheriöiviltä
kuin ensikukoistuksessaan.

Kuinka nuo vuoret kohoavatkaan miellyttävinä
kutsuessaan onnettomia
luopumaan surustaan täällä,
kun heidän kova kohtalonsa panee heidät
kestämään sellaisia murheita,
jotka vain kuolema voi parantaa.

Oi, miten jumaloin yksinoloa!
Tuo jaloimman järjen edellytys,
jonka parissa olen oppinut Apollon* viisauden
ilman päähän pänttäämisen vaivaa.

Vuoksesi olen rakastunut siihen,
mitä kohti luonteesi hakeutuu.
Mutta miettiessäni omaa luonnettani
vihaan sitä, sillä se estää minua
kohtaamasta ja palvelemasta sinua.

Oi yksinolo, oi, miten jumaloin yksinoloa!

*Apollo on antiikin mytologiassa mm. valon, tiedon, musiikin ja taiteiden jumala.

 

John Dowland: Flow my tears

Flow my tears, fall from your springs,
Exil’d for ever let me mourn:
Where night’s black bird
her sad infamy sings,
There let me live forlorn.
Down vain lights, shine you no more,
No nights are dark enough for those
That in despair their last fortunes deplore,
Light doth but shame disclose.

Never may my woes be relieved,
Since pity is fled,
And tears, and sighs, and groans
my weary days
Of all joys have deprived.
From the highest spire of contentment
My fortune is thrown,
And fear, and grief, and pain
for my deserts,
Are my hopes since hope is gone.

Hark! you shadows that in darkness dwell,
Learn to contemn light,
Happy they that in hell
Feel not the world’s despite.

Vierikää, kyyneleeni, lähteistänne,
antakaa minun surra iäti maanpaossani.
Haluan elää hylättynä siellä,
missä yön musta lintu
laulaa surullista häpeäänsä.
Heretkää loistamasta, turhat valot,
yksikään yö ei ole tarpeeksi tumma hänelle
joka itkee viimeisen onnensa perään.
Valo vain paljastaa häpeän.

Koskaan älköön valitukseni sammuko,
sillä sääli on maailmasta kadonnut,
ja kyyneleet, huokaukset ja vaikerrukset
riistävät kaiken ilon
väsyneistä päivistäni.
Korkeimmasta onnellisuuden tornista
on onneni alas paiskattu,
ja pelko, murhe ja kipu
yksinäisyydestäni
käyvät toivostani toivon kadottua.

Kuulkaa, pimeyden varjot!
Halveksukaa vain valoa!
Onnelliset ovat ne, jotka eivät enää
tunne maailman kaunaisuutta helvetistä käsin.

 

John Dowland: Shall I sue

Shall I sue? Shall I seek for grace? Shall I pray? Shall I prove?
Shall I strive to a heav’nly joy with an earthly love?
Shall I think that a bleeding heart or a wounded eye
Or a sigh can ascend the clouds, to attain so high?

Silly wretch, forsake these dreams of a vain desire,
O bethink what high regard Holy hopes do require.
Favour is as fair as things are, treasure is not bought,
Favour is not won with words, nor the wish of a thought.

Pity is but a poor defense for a dying heart.
Ladies eyes respect no moan in a mean desert.
She is too worthy far for a worth so base,
Cruel, and but just is She, in my just disgrace.

Justice gives each man his own, though my love be just,
Yet will not she pity my grief, therefore die I must.
Silly heart then yield to die, perish in despair,
Witness yet how fain I die when I die for the fair.

Vetoaisinko? Anoisinko armoa? Rukoilisinko? Yrittäisinkö?
Tavoittelisinko taivaallista iloa maallisella rakkaudella?
Ajattelisinko, että verta vuotava sydän, loukkaantunut silmä
tai huokaus voisivat kohota niin korkeisiin pilviin?

Hölmö ihmispolo, hylkää nuo turhamaisen halun kuvitelmat,
mieti, kuinka äärimmäistä huolenpitoa pyhät toiveet vaativat.
Suosio on lahjomaton, aarretta ei voi ostaa,
suosiota ei voi voittaa sanoilla eikä ajatuksilla.

Sääli on surkea lohduke kuolevalle sydämelle.
Naisten silmät eivät hyljätessään helly valituksen edessä.
Hän on liian arvokas näin vaatimattomalle,
julma mutta oikeudenmukainen, ansaituksi häpeäkseni.

Oikeus antaa jokaiselle ansionsa mukaan,
vaikka rakkauteni on oikeutettua,
hän ei silti sääli murhettani, joten minun on kuoltava.
Hölmö sydän, vaivu kuoloon, menehdy epätoivoon,
mutta todista, kuinka iloisena kuolen, kun kuolen kauniin tähden.

 

John Dowland: A Shepherd in a shade

A shepherd in a shade,
His plaining made
of love and lovers’ wrong,
Unto the fairest lass
that trod on grass,
and thus began his song.

“Since Love and Fortune will,
I honour still
your fair and lovely eye.
What conquest will it be,
sweet nymph, for thee,
if I for sorrow die?

Restore, restore my heart again,
which love by thy sweet looks hath slain,
lest that, enforc’d by your disdain, I sing:
Fie, fie on love,
It is a foolish thing.

My heart where have you laid?
O cruel maid,
to kill, when you might save!
Why have ye cast it forth,
as nothing worth,
without a tomb of grave?

O let it be entomb’d and lie
in your sweet mind and memory,
lest I resound on every warbling string:
Fie, fie on love,
That is a foolish thing!”

Paimen valittaa varjossa istuessaan
rakkauden epäreiluutta kauneimmalle
tyttöselle nurmella, ja laulaa:

”Kunnioitan edelleen kauniita silmiäsi,
mutta mikä valloitus se sinulle, nymfini, on
jos kuolen suruun?
Virvoita sydämeni, jonka rakkaus surmasi katseidesi kautta.
Muutoin laulan: hyi rakkautta, se on aivan naurettavaa.

Minne piilotit sydämeni?
Miksi tappaa, kun voisit suojella?
Miksi heitit sen vain pois arvottomana, hautaamatta?
Anna sen hautautua suloiseen mieleesi ja muistoihisi.
Muutoin kuulutan kaikkien väräjävien kielten kera:
hyi rakkautta, se on aivan naurettavaa!”

 

John Dowland: Disdain me still

Disdain me still, that I may ever love,
For who his love enjoys can love no more.
The war once past with ease men cowards prove:
And ships return’d do rot upon the shore.
And though thou frown, I’ll say thou art most fair:
And still I’ll love, though still I must despair.

As heat to life, so is desire to love,
And these once quench’d, both life and love are gone.
Let not my sighs nor tears thy virtue move,
Like baser metals do not melt too soon.
Laugh at my woes although I ever mourn.
Love surfeits with rewards, his nurse is scorn.

Halveksu minua edelleen, jotta voin rakastaa,
sillä se ei voi rakastaa, joka nauttii rakkaudestaan.
Helposti voitettu sota tekee miehistä pelkureita,
ja rannalla viruvat laivat mädäntyvät aloilleen.
Ja vaikka rypistelet, olet mitä kaunein.
Rakastan yhä vain, vaikka epätoivon alhosta.

Kaipuu on rakkaudelle kuin lämpö elämälle.
Jos nuo sammutetaan, sekä elämä että rakkaus sammuvat.
Älä liikutu huokauksistani äläkä kyyneleistäni,
aivan kuten raskaat metallitkaan eivät hevillä sula.
Naura valitukselleni, vaikka surisin ikuisesti.
Rakkaus on runsahin palkinto ja sen ylläpitäjä on halveksunta.

 

John Dowland: Come again

Come again, sweet love doth now invite
Thy graces that refrain to do me due delight,
To see, to hear, to touch, to kiss, to die,
With thee again in sweetest sympathy.

Come again! that I may cease to mourn
Through thy unkind disdain; For now left and forlorn
I sit, I sigh, I weep, I faint, I die
In deadly pain and endless misery.

All the day the sun that lends me shine
By frowns do cause me pine
And feeds me with delay;
Her smiles, my springs that makes my joys to grow,
Her frowns the Winters of my woe.

All the night my sleeps are full of dreams,
My eyes are full of streams.
My heart takes no delight
To see the fruits and joys that some do find
And mark the storms are me assign’d.

Out alas, my faith is ever true,
Yet will she never rue
Nor yield me any grace;
Her eyes of fire, her heart of flint is made,
Whom tears nor truth may once invade.

Gentle Love, draw forth thy wounding dart,
Thou canst not pierce her heart;
For I, that do approve
By sighs and tears more hot than are thy shafts
Did tempt while she for triumph laughs.

Tule, rakkaus kutsuu sulojasi,
jotka saavat minut haluamaan
nähdä, kuulla, suudella, kuolla kanssasi yhdessä!

Tule, jotten enää surisi halveksuntasi tähden.
Nyt istun, huokailen ja itken, pyörryn ja kuolen yksin
loputtomassa kurjuudessa.

Koko päivän kitsas aurinkoni
saa otsaansa rypistämällä minut kärsimään.
Hänen hymynsä ovat minulle ravitseva kevät
ja rypistyksensä talven ankeus.

Koko yön uneksin ja itken.
Sydämeni ei iloitse nähdessään
muille suodut ilot ja itselleni osoitetut myrskyt.

Olen uskollinen, vaikkei hän suo minulle huomiotaan.
Hänen silmänsä ovat tulta, sydän piikiveä,
jota eivät kyyneleet tai totuus ikinä läpäise.

Vedä nuolesi pois, Rakkaus.
Et pysty lävistämään hänen sydäntään.
Yritin vasamoitasi kuumemmin huokauksin ja kyynelin,
mutta hän vain nauraa voitonriemuisesti.

 

Henry Purcell: The sparrow and the gentle dove

The Sparrow and the gentle Dove
(Sacrifices fit for love)
Roses sweet and Myrtle bring,
Beauties of the blooming Spring,
Into sacred Garlands twine
To offer up to Venus’ shrine;
That the pleasures they possess
May still increase and still be fresh,
And by a more exalted love
Each happy hour to come improve.

Varpunen ja kyyhkynen
tuovat kevään kukoistavat ruusut ja myrtit
ja punovat ne pyhiksi seppeleiksi
Venuksen pyhättöön sopiviksi uhrilahjoiksi,
jotta heidän ilonsa yhä kasvaisi ja pysyisi hehkeänä
ja rakkaus kruunaisi tulevat hetket.

 

Thomas Campion: So quick, so hot, so mad

So quick, so hot, so mad is thy fond suit,
So rude, so tedious grown in urging me,
That fain I would with loss make thy tongue mute,
And yield some little grace to quiet thee.
An hour with thee I care not to converse:
For I would not be counted too perverse.

But roofs too hot would prove for all men fire,
And hills too high for my unused pace;
The grove is charg’d with thorns & the bold briar;
Grey snakes the meadows shroud in every place:
A yellow frog, alas, will fright me so
As I should start and tremble as I go.

Since then I can on earth no fit room find,
In heav’n I am resolv’d with you to meet;
Till then, for Hope’s sweet sake, rest your tired mind
And not so much as see me in the street.
A heavenly meeting one day we shall have,
But never, as you dream, in bed, or grave.

Niin kärkästä, niin kuumaa, niin mieletöntä on sinun hellä kosiskelusi,
niin karkeaa, niin pitkäveteiseksi ja painostavaksi käynyttä,
että tahtoisin mielelläni tehdä kielesi mykäksi, ja oikopäätä vaientaa sinut.
Tuntiakaan en välittäisi seurustella kanssasi, sillä minua pidettäisiin järjettömänä.

Liian kuumat katot vain syttyvät palamaan
ja mäet ovat liian korkeita tottumattomille askeleilleni;
Metsikkö on täynnä piikkejä ja villiintyneitä orjantappuroita;
Harmaat käärmeet peittävät niittyjä joka paikassa:
Keltainen sammakko pelottaa minua niin, ja hätkähtelen ja vapisen kulkiessani.

Koska en ole löytänyt sopivaa paikkaa maan päältä,
taivaassa olen päättänyt sinut tavata;
Siihen saakka, anna olla,
äläkä niinkään pyri tapailemaan minua:
Jonain päivänä tiemme kohtaavat taivaassa,
mutteivät koskaan, kuten unelmoit, sängyssä tai haudassa.

 

John Dowland: Come heavy sleep

Come, heavy Sleep, the image of true Death,
And close up these my weary weeping eyes,
Whose spring of tears doth stop my vital breath,
And tears my heart with Sorrow’s sigh-swoll’n cries.
Come and possess my tired thought, worn soul,
That living dies, till thou on me be stole.

Come, shadow of my end, and shape of rest,
Allied to Death, child to his black-faced Night;
Come thou and charm these rebels in my breast,
Whose waking fancies do my mind affright.
O come, sweet Sleep, come or I die for ever;
Come ere my last sleep comes, or come never.

Saavu, syvä uni, kuoleman kuvajainen,
ja sulje nämä itkusta väsyneet silmät,
joiden kyynelvuo salpaa henkeni
ja riipii sydäntäni itkunhuokauksin.
Valtaa väsyneet ajatukseni ja riutunut sieluni,
joka kuolee elävältä, kunnes hiivit päälleni.

Tule, loppuni häive ja levon perikuva,
kuoleman tumman yön lapsi.
Tule ja lumoa rintani kapinalliset,
joiden valvefantasiat minua ahdistavat.
Tule, suloinen uni, tai kuolen tähän.
Tule ennen ikiuntani, tai älä tule koskaan.

 

Robert Johnson: Care-charming sleep

Care-charming sleep, thou easer of all woes,
brother to death,
sweetly thyself dispose on this afflicted wight,
fall like a cloud in gentle show’rs;
give nothing that is loud or painful to his slumber;
but easy, sweet and as a purling stream,
thou son of night.
Pass by his troubled senses;
sing his pain like hollow murmuring wind,
or silver rain,
into thyself gently,
O gently, o gently slide
and kiss him into slumbers like a bride.

Sinä huolet lumoava uni, surujen lievittäjä,
kuoleman veli,
aseta itsesi sulokkaasti tämän kärsivän kurjan ylle,
valu kuin lempeiden pisaroiden pilvenä;
älä tuo hänen uniinsa mitään kovaa tai tuskaisaa,
vaan keveitä, virran lailla pulppuilevia asioita,
yön poika.
Käy hänen huolekkaiden aistiensa ohi,
laula hänen kipunsa kuin huokaava tuuli tai hopeinen sade
hellästi itseesi,
hellästi hiivi ja suutele hänet uneen morsiamen tavoin.

 

William Webb: Powerful Morpheus

Powerful Morpheus, let thy charms
Wrap the world in slumber’s arms
And Music’s soft delicious strains,
Thou that both heart and care doth change
With the sweet composed numbers,
Rock each mortal into slumbers.
So no ear or eye shall know
Where we are or what we do.

Watching Circe, play and sing,
Touch your sweet enchanting string
That Phoebus may in Thetis’ lap
Outsleep himself but one hour’s nap;
Let his bright allseeing fires
Rouse us from our wish’d desires.
Lovers in their stol’n delight
Wish it were perpetual night.

Mahtava Morfeus*, anna lumouksesi kietoa
maailma unen helmaan,
ja musiikkisi suloisin, herkullisin värähtelyin
tuudita kuolevaiset uinumaan,
jotta yksikään silmä tai korva ei havaitse meitä
tai paljasta olinpaikkaamme.

Laula ja soita lumottuja kieliäsi
Kirkeä* katsellessasi,
jotta Phoebus* voi nukahtaa Thetiksen* syliin vielä tunniksi,
jotta hänen kaikkinäkevä tulinen silmänsä
ei herättäisi meitä vielä iloistamme.
Rakastavaiset salaisissa puuhissaan toivovat,
että olisi ikuinen yö.

*Antiikin mytologian hahmoja. Morfeus on unen jumala, Kirke lumoojatar, Phoebus auringon
jumala ts. aurinko, ja Thetis meren jumalatar.

Käännökset Sanna Kola